Amerikkalainen juustokakku
Pohja
200 g Digestive -keksejä
150 g voita
ripaus sokeria
Täyte
500 g Philadelphia-tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
2 rkl sitruunamehua
1 sitruunan kuori
2 dl sokeria
1 tl vanilijasokeria
1 dl kuohukermaa
¾ dl perunajauhoja
5 munaa
Pinnalle
1 purkki säilykepersikoita
tomusokeria
Ohje
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Peitä myös reunat leivinpaperisuikaleilla. Kun teet näin, kakku on valmistuttuaan helpompi irrottaa vuoasta ja siirtää tarjoilulautaselle.
Murskaa keksit tehosekoittimella. Sulata voi. Sekoita voisulaan keksimurska ja sokeri. Taputtele seos vuoan pohjalle ja reunoille.
Notkista tuorejuusto taikinanuolijalla. Lisää joukkoon ranskankerma, sitruunankuori ja -mehu. Lisää joukkoon myös niin sokeri kuin vanilijasokerikin. Yhdistä perunajauhot ja kuohukerma erikseen. Sekoita, kunnes perunajauhot ovat liuenneet kermaan. Yhdistä se sitten tuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi vatkaimella. Lisää lopuksi kananmunat yksitellen. Kaada silkkiseksi sekoitettu täyte pohjan päälle.
Paista kakkua 175 asteessa noin 1 tunti. Peita kakun pinta kun se on saanut kullanruskean sävyn.
Anna kakun jäähtyä. Jos mahdollista, anna sen olla jääkaapissa yön yli.Koristele ennen tarjoamista tomusokerilla ja persikkaviipaleilla.
Tätä reseptiä noudattamalla syntyi hyvä juustokakku. Tein Amerikkalaista juustokakkua ensimmäistä kertaa, ja vaikka en ole sen suuri ystävä, ei tätä kakkua voinut moittia. Valmistus sujui vaivatta, ainoa asia mikä olisi voinut onnistua paremmin, oli kakun ulkonäkö. Meiltä oli päässyt folio loppumaan, joten kakun pinnasta tuli melko tumma. Onneksi Helmi osasi taiteilla ihanat persikkaruusut, jotka kompensoivat kakun pieniä värivirheitä!
Lotta&Helmi