Sukuni ruokakulttuuria -tehtävän tarkoituksena oli tutustua oman suvun perinteisiin resepteihin. Haastattelin tehtävää varten mummiani, joka on syntynyt ja asunut lapsuutensa Pohjanmaalla, Vaasassa. Hän muisti syöneensä lapsuudessaan mm. kaalikääryleitä, korvapuusteja, siankyljystä ja lihamureketta. Erityisen hyvin hänelle mieleen olivat jääneet kalaruoat, meren läheisyydestä johtuen. Heidän perheessään kuulemma syötiin usein savusilakkaa ja siikaa.
Edellämainituista ruoista päätin valmistaa korvapuusteja. Alkujaan ruotsalainen resepti on kulkeutunut Suomeen rannikon satamien kautta, joista Vaasa on tietysti merkittävä. Tässä käyttämäni resepti:
Korvapuustit
Pullataikina
50 grammaa hiivaa
5 desiä maitoa
2 kpl kananmunia
2 desiä sokeria
n. 16 desiä vehnäjauhoja
150-200 grammaa voita
1 rkl kardemummaa
ripaus suolaa
Täyte
100 grammaa voita
1 desi sokeria
2 rkl kanelia
Pinnalle
Raesokeria
Ohje
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää munat, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita tasaiseksi.
Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää lopuksi voi. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
Kauli taikina kahdeksi suorakulmion muotoiseksi levyksi. Levitä pehmeä voi ja ripottele päälle kaneli ja sokeri. Voit myös sekoittaa kanelin ja sokerin voihin ennen levittämistä taikinan päälle. Tällä tavalla täytteestä tulee ehkä tasaisempi.
Kääri taikina pitkältä sivulta rullalle. Jätä saumakohta pohjalle, Leikkaa tangosta vinoja, kolmiota muistuttavia paloja ja nosta palat pystyyn terävä kulma ylöspäin. Paina sormilla kapea kohta pöytään asti. Näin leikkauspinnat avautuvat.
Kohota puusteja noin 20 minuuttia. Voitele ne kohonneina kananmunalla ja ripottele päälle joko raesokeria. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Vinkki! Jos syöjien joukossa on kananmuna-allergikkoja, voit jättää kananmunan taikinasta pois vallan hyvin. Voitelussa sen voi korvata esimerkiksi vesi-siirappiseoksella.
Arviointi: Valmistus sujui hyvin ja maussa ei ollut valittamista. Ulkonäössä olisi voinut olla hieman parantamisen varaa. Koska Bulgariassa ei ilmeisesti tunneta raesokeria, jäi jotain puuttumaan ulkonäöstä. Korvapuustit ovat säilyneet myös minunkin yhtenä lempijälkiruoistani ja oli hauska tajuta että juuri niitähän me olemme aina tottuneet syömään mummilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti